Jotta opit purjehtimaan, lähde merelle
Ihminen on siitä vekkuli eläin, että se ei opi purjehtimaan menemättä merelle. On turha sanoa että kirjoja lukemalla ja telkkaria katsomalla oppisi purjehtimaan, saatikka kokiksi purjehtimisen kauneutta. Sama periaate pätee kaikessa muussakin mitä teemme.
Kauniissa yksinkertaisuudessaan tämä ajatus on kaiken toimintamme perusta. Kun hyväksyy sen, että mielikuvien siirtäminen todellisuuteen on monesti vain asenteesta ja toiminnasta kiinni, voi saada arjesta irti huomattavasti enemmän. Tässä on hieno esimerkki siitä, kuinka meidän tulisi asennoitua jokapäiväisellä tasolla:
Jos haluaa menestyä täytyy näyttää se muille. Jos haluaa purehtia, on mentävä merelle.
Minä olen aina halunnut kirjoittaa kirjan ja siksipä vuodenvaihteessa kirjoitin kirjan, joka ilmestynee painettuna noin kuukauden sisään. Ensi keskiviikkona lähden speed-dating tapahtumaan, koska se kuulostaa hienolta. Maaliskun lopulla aloitan projektin, jonka tarkoitus on tehdä elämästäni entistä hienompi.
Ja miksi? Koska en ikinä oppisi purjehtimaan, ellen lähtisi merelle.
